Korjaustyö on vastuullinen teko

Korjaustyö alkaa aina ymmärryksestä: miten tuote on tehty, miten sitä käytetään ja mikä sen rakenteessa on olennaista säilyttää. Ammattitaitoinen korjaus ei ole pikapaikkaus, vaan harkittu kokonaisuus, jossa materiaalit, rakenteet ja käyttötarkoitus huomioidaan alusta loppuun.

Suutarin korjaustyöt

Puristaako kenkä?

Moni päätyy korjauttamaan, kun tuote on muuten hyvä, mutta jokin pieni asia estää käyttämisen. Kengät puristavat yhdestä kohtaa, hiertävät tai tuntuvat epämukavilta jalassa, vaikka muuten ne olisivat juuri sopivat. Silloin ne jäävät helposti kaappiin, vaikka pienellä korjauksella niistä voisi tulla taas miellyttävät käyttää.

Toisinaan kyse on kulumisesta. Korkolaput ovat kuluneet, pohjat liukkaat tai laukusta on rikkoutunut jokin osa. Tuote toimii muuten hyvin, mutta käyttö ei enää tunnu turvalliselta tai mukavalta. Moni pohtii tässä vaiheessa, kannattaako korjata vai hankkia uutta, vaikka kyseessä olisi itselle tärkeä tai laadukas hankinta.

Ratsastussaappaiden ja hevosvarusteiden kohdalla pienetkin viat voivat vaikuttaa suoraan käyttömukavuuteen ja turvallisuuteen. Saapas ei istu enää kuten ennen, vetoketju on rikkoutunut tai varuste ei tunnu toimivan oikein käytössä. Tällöin varusteeseen ei voi enää luottaa samalla tavalla, vaikka se olisi vielä korjattavissa.

Miksi jalkineiden korjaus kannattaa?

Vastuullinen valinta

Korjaaminen on ekologinen vaihtoehto: se vähentää jätettä ja pidentää olemassa olevien tuotteiden elinkaarta.

Pidennät käyttöikää

Ajoissa tehty huolto ja korjaus estävät vaurioiden pahenemisen ja pidentävät tuotteen tai jalkineen käyttöikää merkittävästi.

Säästät rahaa

Laadukas korjaus on usein huomattavasti edullisempi kuin uusien jalkineiden hankinta – erityisesti, kun kyseessä ovat ratsastussaappaat tai muut arvokkaat nahkajalkineet.

Korjaustyöpaketit

Vetoketjun vaihto suutarilla

Vetoketjun vaihto

Vetoketjun vaihto on tarkoitettu jalkineille ja varusteille, joissa vetoketjun toimivuus ja kestävyys ovat olennaisia. Vaihto tehdään huolellisesti, tuotteen rakennetta ja käyttötarkoitusta kunnioittaen.

Kenkiin alk. 35,90 €/kpl
Laukkuihin alk. 37,90 €

Vaihtotyö sisältää:

  • vanhan vetoketjun purkamisen
  • uuden, käyttötarkoitukseen sopivan vetoketjun asentamisen
  • oikeanlaisten liimojen, ompeleiden ja tarvikkeiden käytön
  • viimeistellyn ja kestävän lopputuloksen

Ammattitaitoisesti vaihdettu vetoketju palauttaa käyttömukavuuden, parantaa kestävyyttä ja pidentää tuotteen käyttöikää. Palvelu sopii erityisesti saapikkaille, turvajalkineille ja muille laadukkaille kengille tai varusteille, joissa vaaditaan tarkkaa ja kestävää työtä.

Pyydän, että et pura vetoketjua itse ennen korjausta. Itse tehty purku ei vaikuta hintaan, mutta ammattilaisen tekemä purku varmistaa siistin ja kestävän lopputuloksen.

Ratsastussaappaan vetoketjun vaihto

Ratsastussaappaiden vetoketjun vaihto

Ratsastussaappaiden vetoketjun vaihto tehdään ammattitaidolla, saappaan rakennetta ja käyttötarkoitusta kunnioittaen. Kestävä ja oikein asennettu vetoketju on oleellinen osa saappaan toimivuutta ja käyttömukavuutta.

8 mm leveä ketju 68,90 €/kpl 
10 mm leveä ketju 73,90 €/kpl

Vaihtotyö sisältää:

  • vanhan vetoketjun purkamisen
  • uuden, laadukkaan vetoketjun asentamisen
  • oikeanlaisten liimojen, ompeleiden ja tarvikkeiden käytön
  • huolellisen ja kestävän viimeistelyn

Huom! Älä pura vetoketjua itse ennen korjausta – itse tehty purku ei vaikuta hintaan, mutta ammattilaisen tekemä purku varmistaa parhaan ja kestävämmän lopputuloksen.

Valittavana laadukkaat vetoketjut, joissa ketjun leveys 8 mm tai 10 mm käyttötarkoituksen ja saappaan rakenteen mukaan.

Kengän kiillotus

Jalkineiden perushuolto

Jalkineiden perushuoltopaketti on helppo ja tehokas tapa pitää nahkajalkineet hyvässä kunnossa ja pidentää niiden käyttöikää. Huolto tehdään jalkineen materiaali ja käyttötarkoitus huomioiden, käsityönä ja huolellisesti.

Varrettomat kengät 25 €/pari
Ratsastussaappaat, muut varrelliset saappikkaat 30 €/pari

Perushuolto sisältää:

  • jalkineiden puhdistuksen
  • hoitotuotteen käytön nahan ravitsemiseksi ja pehmentämiseksi
  • suojatuotteen käytön kosteutta ja likaa vastaan

Säännöllinen perushuolto auttaa säilyttämään jalkineiden ulkonäön, käyttömukavuuden ja kestävyyden. Huollettu nahka pysyy joustavana, näyttää siistiltä ja kestää paremmin päivittäistä käyttöä.

Perushuolto sopii erinomaisesti ratsastussaappaille sekä muille laadukkaille nahkajalkineille.

Nahkalaukun huolto

Laukkujen perushuolto

Laukkujen perushuoltopaketti on helppo tapa pitää nahkalaukut siisteinä, hyväkuntoisina ja käyttökelpoisina pidempään. Huolto tehdään laukun materiaali, rakenne ja käyttötarkoitus huomioiden, huolellisesti ja käsityönä.

Hinta alk. 30 €

Perushuolto sisältää:

  • laukun puhdistuksen
  • hoitotuotteen käytön nahan ravitsemiseksi ja pehmentämiseksi
  • pienten kulumien värjäyksen
  • suojatuotteen käytön kosteutta ja likaa vastaan

Säännöllinen huolto auttaa säilyttämään laukun ulkonäön, tuntuman ja kestävyyden. Hoidettu nahka pysyy joustavana, näyttää siistiltä ja kestää paremmin päivittäistä käyttöä.

Perushuolto sopii erinomaisesti laadukkaille nahkalaukuille, jotka ansaitsevat huolellista ylläpitoa.

Kengän korkolapun uusiminen

Korkolappujen ja puolipohjien uusiminen

Korkolappujen ja puolipohjien uusiminen on tarkoitettu jalkineille, joiden pohjarakenne on kulunut tai kaipaa huolellista ja kestävää kunnostusta. Työ tehdään ammattitaidolla, jalkineen rakennetta ja käyttötarkoitusta kunnioittaen.

Korkolappujen vaihdot 30 €/pari
Tappilaput korkkareihin 25,90 €
Buutsien korkolaput 35 €
Puolipohjat alk. 34,90 €

Uusiminen sisältää:

  • vanhojen purkamisen
  • uusien asentamisen oikeanlaisten liimojen ja tarvikkeita käyttäen
  • laadukkaat, käyttötarkoitukseen sopivat materiaalit

Huolellisesti tehty uusiminen palauttaa jalkineen tasapainon, parantaa käyttömukavuutta ja ehkäisee lisävaurioita. Laadukkaat materiaalit ja oikeat työmenetelmät varmistavat kestävän ja siistin lopputuloksen.

Uusiminen sopii erinomaisesti jalkineille, jotka halutaan pitää turvallisina ja käyttökelpoisina pitkään.

Kenkien venytys suutarilla

Jalkineiden venytys

Jalkineiden venytys on tarkoitettu parantamaan istuvuutta silloin, kun jalkine kiristää tai painaa. Venytys tehdään venytyskoneella, hallitusti ja jalkineen rakennetta kunnioittaen.

15 €/kpl
20 €/pari

Venytys sisältää:

  • jalkineen kärkiosan venytyksen, leveys- ja korkeussuuntaan
  • työn toteutuksen jalkineen materiaalin ja rakenteen mukaan
  • jalkineen pintaan hoitotuote venytyksen jälkeen

Venytys helpottaa painetta ja parantaa käyttömukavuutta ilman, että jalkineen muoto tai toimivuus kärsii.

Huom! Jalkineeseen ei voida lisätä pituutta. Venytys koskee leveyttä ja tilavuutta. Nahka venyy yleensä paremmin kuin tekstiilimateriaalit, mikä vaikuttaa saavutettavaan lopputulokseen.

Näin korjauspalvelu etenee

1.

Otan korjaustöitä vastaan keskiviikkoisin klo 16-19. Tällöin voit tuoda korjattavat tuotteet verstaalle tai tulla näyttämään tuotetta ja keskustelemaan korjausmahdollisuuksista.

2.

Käymme yhdessä läpi, mitä tuotteelle tehdään. Arvioin työn laajuuden, mahdolliset materiaalitarpeet ja aikataulun. Jätäthän yhteystietosi, jotta voin ilmoittaa työn valmistumisesta tai olla tarvittaessa yhteydessä.

3.

Korjaustyöt valmistuvat yleensä noin viikon sisällä. Jos tuot tuotteen keskiviikkona, se on usein noudettavissa jo seuraavana keskiviikkona. Korjausajan pituuteen voivat kuitenkin vaikuttaa korjausjonon pituus, tarvittavien materiaalien hankinta ja käynnissä olevat tilaustyöt.

4.

Valmiista työstä ja milloin se on noudettavissa ilmoitan aina tekstiviestillä. Huomioithan: En tarjoa pikasuutaripalveluja enkä tee korjauksia odottaessa. Kaikki työt tehdään huolellisesti ja aikataulutetaan osaksi normaalia korjausjonoa.

Suutari, valjasseppä ja vuosien kokemus

Olen kouluttautunut taideteollisuuden alalle ja minulla on vuosien kokemus nahkatöistä ja korjauksista, sekä käytännön osaamista myös hevosalalta.

Ammattitaitoni perustuu materiaalien, rakenteiden ja käyttötarkoitusten ymmärtämiseen ja käytännön kokemukseen – siihen, että tiedän mitä teen ja miksi. Teen työni huolellisesti ja harkiten, tavoitteenani aina kestävä, toimiva ja tarkoituksenmukainen lopputulos.

Kerron myös rehellisesti, jos korjaus ei ole enää järkevää – asiakkaan etu menee aina edelle.

Matalan kynnyksen palvelua

Voit poiketa keskiviikkoisin verstaan ollessa auki näyttämään korjattavaa tuotetta tai keskustelemaan mahdollisesta mittatilaustyöstä maksutta. Käynti ei sido mihinkään – katsotaan yhdessä, mikä ratkaisu on järkevin.

Usein kysytyt kysymykset

Kyllä voi. Autan tekemään kengistäsi mukavammat venytyskoneella – juuri oikeista kohdista ja kenkien rakennetta kunnioittaen. Puristavatko kengät varpaista tai päältä? Venyttämällä saadaan usein apua ilman rakenteen kärsimistä ja sitä voidaan kohdentaa ongelma kohtiin.

Silloin kun korko kulunut tai pohja liukas. Kengät ovat muuten hyvät, mutta pohja antaa periksi. Kengät tarvitsevat parempaa pitoa.

Uudet nahkapohjaiset jalkineet kannattaa myös suojata puolipohjilla jo ennen ensimmäistä käyttökertaa.

Onko laukkusi solki rikkoutunut, hihna kulunut tai sauma auennut? Sinun ei tarvitse luopua toimivasta tai rakkaasta laukusta. Rikkoutunut solki voidaan vaihtaa uuteen, haalistunut pinta huoltaa kuntoon ja puuttuvat ompeleet tikata takaisin.

Korjaan niin arjen käytössä kuluneet laukut kuin arvokkaammatkin suosikit. Jokaisen työn teen huolella, laukun materiaalin ja käyttötarkoitus huomioiden.

Ratsastussaappaat kannattaa korjauttaa silloin, kun ne eivät enää istu kuten ennen, vetoketju on rikkoutunut tai käyttö ei tunnu enää yhtä mukavalta tai turvalliselta. Myös säännöllinen huolto auttaa pitämään saappaat hyvässä kunnossa ja pidentää niiden käyttöikää.

Ratsastussaappaat eivät ole vain jalkineet – ne ovat tärkeä osa ratsastajan työvälineitä. Teen ratsastussaappaiden korjaukset ja huollot ammattitaidolla ja kokemuksella, aina saappaan rakennetta ja istuvuutta kunnioittaen. Vetoketjunvaihto on useimmiten korjaukseen tulon syy mutta teen paljon myös perushuoltoja jolloin puhdistan, hoidan ja suojaan ne kestämään kulutusta ja hylkimään likaa.

Erikoisosaamiseni on vaativissa muokkaustöissä, joissa millimetrit ratkaisevat. Varren levennykset, istuvuuden hienosäätö ja vetoketjujen vaihdot teen huolellisesti niin, että saapas toimii käytössä luonnollisesti ja tuntuu ratsastaessa oikealta. Jokainen pari on yksilöllinen, ja jokainen työ tehdään sen mukaan.

Palveluihini kuuluvat muun muassa:

  • varren levennykset ja muut istuvuutta parantavat muokkaukset
  • vetoketjujen vaihdot
  • paikkaukset ja korjausompelut
  • ratsastussaappaiden huollot

Voit tuoda saappaat korjaukseen paikan päälle tai sopimuksen mukaan lähettää ne minulle korjattavaksi. Huolellisesti tehty korjaus ja säännöllinen huolto pidentävät ratsastussaappaiden käyttöikää, säilyttävät niiden ryhdin ja parantavat käyttömukavuutta. Tavoitteeni on, että saat saappaasi takaisin sellaisina, joihin voit luottaa satulassa.

Hevosvaruste kannattaa tarkistaa, jos siinä näkyy kulumista, nahka on kuivunut tai halkeillut, ompeleet ovat löystyneet tai jokin osa tuntuu heikentyneeltä käytössä. Myös istuvuuden muuttuminen tai epävarma tunne käytössä on merkki siitä, että varuste on hyvä tarkistuttaa.

Hevosvarusteet ovat tärkeä osa hevosen hyvinvointia ja turvallista käyttöä. Valjassepän työssä korjaaminen ei ole pelkkää rikkoutuneen osan paikkaamista, vaan kokonaisuuden ymmärtämistä: miten varuste toimii, miten se istuu ja miten se vaikuttaa hevoseen käytössä.

Teen hevosvarusteiden monipuoliset korjaukset valjassepän ammattitaidolla, aina käyttötarkoitus ja hevosen rakenne huomioiden. Jokainen varuste ja hevonen on yksilöllinen, ja siksi myös korjaustyöt tehdään tapauskohtaisesti, huolellisesti ja harkiten.

Korjatessani kiinnitän erityistä huomiota istuvuuteen, rakenteeseen ja materiaalien kestävyyteen. Tavoitteeni on, että varuste toimii oikein, tuntuu hevoselle miellyttävältä ja kestää käyttöä turvallisesti. Hyvin tehty korjaus pidentää varusteiden käyttöikää ja parantaa niiden toimivuutta arjessa ja työssä.

Valjassepän osaaminen näkyy erityisesti yksityiskohdissa: oikeissa ratkaisuissa, mittasuhteissa ja viimeistelyssä. Teen työni käsityönä ja ammattiylpeydellä, hevosta ja sen käyttäjää kunnioittaen.

Useimmiten loimen voi vielä korjata, jos siinä on esimerkiksi reikä, rikkoutunut solki tai kulunut sauma. Korjaus kannattaa erityisesti silloin, kun loimi on muuten hyväkuntoinen ja istuu hevoselle hyvin.

Tarjoan myös loimien korjauspalvelua, niiden käyttötarkoitus ja kestävyys huomioiden. Tavoitteeni on, että korjattu loimi toimii käytössä turvallisesti ja kestää arjen rasitusta.

Korjaukseen otan vastaan vain pestyjä ja puhtaita loimia. Puhtaus on tärkeää työn laadun, materiaalien käsittelyn ja työskentelyn turvallisuuden vuoksi. Näin voin tehdä korjaukset huolellisesti ja varmistaa parhaan mahdollisen lopputuloksen jokaiselle loimelle. Kiitos, että huomioit tämän ennen korjaukseen tuontia.

Korjaustyöt valmistuvat yleensä noin viikon kuluessa. Jos tuot tuotteen keskiviikkona, se on usein noudettavissa seuraavana keskiviikkona.

Kyllä, tuotteita voi sovitusti lähettää korjattavaksi. Ota yhteyttä ennen lähettämistä.

En. En tarjoa pikasuutaripalveluja, enkä tee korjauksia odottaessa. Kaikki työt tehdään huolellisesti ja aikataulutetaan korjausjonoon.

Verstas sijaitsee Forssan ja Tammelan rajalla, Kaukjärven kylässä, entisen Kohon mailatehtaan alueella.

Kyllä. Valmistan koirien varusteita mittojen ja toiveiden mukaan nahasta ja synteettisistä materiaaleista. Lue lisää tilaustyönä tehtävistä nahkatöistä.

En valitettavasti, sillä en ole verhoilija. Ammattiverhoilija on näihin töihin oikea tekijä.